Unien valtiaat – Symbolien salaisuus


Tämä taisi olla muuten ensimmäinen fantasiakirjallisuutta oleva teos,

joka käteeni on koskaan eksynyt. Voi kai sanoa, että tämän lukiessani

menetin samalla myös neitsyyteni tämän aihepiirin saralla.

Ehkä se on hyväkin, sillä eipähän tule verrattua kirjaa saman

lajityypin toisiin edustajiin.


Sitä ennen täytyy kertoa miten sen sain käsiini. Tapasin Lahden

kirjamessuilla Masalinin perheen, joiden harrastuksena on ollut

kirjoittaa yhteinen kirja. Masalinit vaikuttivat todella

sympaattisilta ihmisiltä, jotka ovat lisäksi helposti lähestyttäviä

ihmisiä. Tälläiseen perheeseen ei muuten ihan joka päivä

törmääkään, vaikka tässä on vuosien varrella kuullutkin

omintakeisista perheen yhteisistä harrastuksista.

Lahden seudulla asuvat Masalinit ovat jo itsessään oma

ilmestyksensä, johtuen juuri yhteisen kirjan tekemisestä,

joka on yhdenlainen saavutus. Tiedän kyllä, että on olemassa

siskokset jotka väsäävät lastenkirjoja, mutta yleensä kirjan

kirjoittaminen on yksilölaji. Nekin tunnetut sanaseppo-perheet

jotka kirjailijasukuina tunnetaan, kyllä väsäävät kukin omia

kirjojaan.  Tuntuukin kummalta, ettei Masalineja nähty

kirjamessujen lavalla, sillä näin eksoottinen perhe kuuluisi ilman

muuta laajempaan julkisuuteen. Ensi vuonna sitten.



Vaan jätetäänpä hetkeksi Masalinit rauhaan, ja mennään heidän hengentuotokseensa. Tapahtumat tapahtuvat Efro-nimisellä planeetalla, ja yhteen sen osavaltioon nimeltä Urkansas. Koska kirjan teemana ovat tapahtumat unimaailmassa, voidaan sanoa että hyppäykset fantasiamaailmasta unimaailmaan ja takaisin, takaa että kirjassa ei ole mitään reaalitodellisuutta koskettavaa. Siksi se kai onkin fantasiakirjallisuutta. Tyylillisesti se hämmästyttää. Ottaen huomioon että se on tekijöidensä esikoisteos, kömpelyys siitä puuttuu tyystin. Aloittelevilla kirjailijoilla on myös tapana tehdä esikoisensa lyhyiksi – enemmän vihoiksi kuin kirjoiksi – mutta tässä sivuja piisaa melkein kolmesataa. Toisaalta siinä on sitten sen verran tavaraa, ettei voine kiistää etteikö kirja muuttuisi aavistuksen raskaaksi, kun jokaisen huoneenkin mööpelit on haluttu kuvailla. En voinut sille mitään, että lähin mielleyhtymä oli Melvillen Moby Dick, jonka sivuilla niin ikään on jääty jaarittelemaan seinällä olevan taulun sisällöstä. Panee miettimään, onko tässäkin kirjassa tavaraa aavistuksen liikaa? Toisaalta kirjan raskastekoisuutta sitten pelastaa nokkela sanailu, toiminnallisuus sekä erityisesti kirjan hahmo Archie, jonka suuhun on pantu kuivan huumorin nasevia kommentteja. Hahmosta ei voi olla pitämättä.


Kirja tuntuu ammentavan aikas monesta lajityypistä ja yhdistelevän niitä omalla postmodernilla tavallaan. Kauhua edustaa painajaisolento Garum, jota jahdataan poikien seikkailukirjojen hengessä. Sanailu on humoristista, ja symbolien metsästely daVinci-koodia. Monta tyylisuuntaa, ja takaa että kirjan lukijakuntaa on kosiskeltu laajalla haitarilla. Jokaiselle jotakin. Ainakin sen näkee, että kirjailijaperhe Masalineissa olisi ainesta paljon vaativampaankin tyylisuuntaan, mutta he eivät ole vielä löytäneet omaa keskeistä vahvuuttaan. Työkalut kuitenkin ovat jo valmiit, ei välttämättä uskoisi että tämä todellakin on erikoisteos, sillä sisällössä on nähtävissä jo selvää ammattimaista otetta. Omaan makuuni kirja oli – kuten mainittua – ehkä liiankin rönsyilevä runsaudessaan, ja vaikka teoksessa oli selkeä punainen lanka, puhdas juonirakenne siitä tuntui olevan hakusessa. Jonkinlainen virtaviivaistaminen tekisi jatko-osalle varmasti hyvää. Vaan ei olla liian ankaria, totuus kuitenkin on, että kirjassa ei varsinaisesti ole mitään vikaa, ei edes valuvikaa, vaan lähinnä se vain yliyrittää. Tätäkin voi puolustella sillä, että tylsyyteen se ei sorru. Voi tietenkin olla karsastus on vain omassa silmässäni. Luulen, että jos lukisin vertailun vuoksi toisiakin fantasiakirjoja, niissä olisi sama havaittavissa – lajityypissähän on vain mielikuvitus kattona, ja nykyisinä kilokirja-aikoina ei ole tavatonta törmätä massiiviseenkin opuksiin.


DaVinci-koodimainen teema kirjassa on. Siinä tutkitaan monenlaisia symboleja ja värejä, joiden selviämisellä on tärkeä merkitys johtolankoina. Puoliammattilaisena esoteerikkona ja rajatieteilijänä pidin tulkintoja kenties latteina, mutta tämä ei tarkoita, etteikö kirja olisi osannut yllättää tälläisen parkkiintuneenkin symbolistin täysin odottamattomalla tavalla. Tapasin siis Masalinien kirjailijaperheen Lahden kirjamessuilla, jossa olin myymässä Sinikivi-lehteä. Nimi jonka olen valinnut sen takia, että sinistä kiveä ei juurikaan symbolina tunneta. Unien Valtiaat kirja loppuu kohtaukseen, jossa toinen kirjanpäähenkilö puristaa kädessään sinistä kiveä. Onko tässä maailmassa sattumia? Liian outo yhteensattuma jos itseltäni kysytään. En voi olla ajattelematta, että tässä kirjassa joka käsittelee unien ja fantasioiden symbolista taikaa, on oikeasti taikaa. Aivan kuin sen lukemalla todellisuuden portit hämärtyisivät. Ymmärrätte mitä ajan takaa? Ainakin omalla kohdallani kirjan loppuratkaisu oli hätkähdyttävä, ja ehkä joku meitä viisaampi ja korkeampi olento on sen näin tarkoittanutkin, mene ja tiedä.  


Jukkis

Kirjailijaperhe Masalinit.

Päällä alan T-paidat.