Tietäjänainen

Aili Paju


Suomennos virosta Heikki Juutilainen



Jestas! Hassu aloitus, mutta rakastuin niin tähän tarinaan joka teki todella vaikutuksen.

Harmitti oikein päästessäni kirjan loppuun, sillä olisin halunnut lukea vielä lisää tätä kiehtovaa tarinaa!


Kirja kertoo neljästä vahvasta naisesta, joista yksi on Eleonore Buchman, paremmin tunnettu parantaja Laane Kaaluna, jonka ympäriltä löytyvät muut kirjan henkilöt. Toimittajan mukana pääsemme tutustumaan kiinnostaviin ja jopa dramaattisiin tapahtumiin hänen selvittäessään Laane Kaalun elämänvaiheita. Tarina vie myös Viron historian vaiheisiin. Laane Kaalun elämä oli mielenkiintoinen johtuen myös hänen suurista kyvyistään parantajana, joka oli myös rankkaa sen aikaisessa Virossa. Juuri hänen tietäjän kykynsä aiheuttivat omat ristiriitaisuutensa, kuten elämässä helposti käy.


Tarina pohjautuu todellisuuteen ihmisen vahvuudesta ja heikkouksista, mutta myös aidosta välittämisestä ja ystävyydestä, ja mikä tärkeintä – todellisesta kasvamisesta kokemusten myötä.

Oli mielenkiintoista lukea Laane Kaalun näyistä, joista ensimmäinen tapahtui hänen onnellisessa elämänvaiheessaan vesiämpäristä nähtynä ja mihin se sitten johti, kun hän sitä kautta näki todellisuuden, jota ei edes osannut kuvitella. Siitä kuitenkin alkoi hänen parantajanatyönsä asteittain.


Toimittajan kootessa aineistoa Laane Kaalusta mukaan linkittyy kaksi muuta vahvaa naista edellä mainittujen lisäksi, ja heidän persoonansa tuo vielä lisää näkökulmia ja ulottuvuutta henkilöihin. Kirjassa on kiinnostavaa myös Laane Kaalun päiväkirjoista poimitut otteet, kuten esimerkiksi kuinka hän tuli likipitäen ammutuksi venäläisten vartioasemalla jonkun ilmiantaessa hänet.

Sotilas kuitenkin päästi hänet pälkähästä koska tietäjä osasi kertoa sotilaan sukulaisista.

Kaalu näki sairaudet ihmisestä ja osasi myös parantaa niitä.

Kerta kaikkiaan kiehtova ja upea kirja.

Kirjan tekijä Aili Paju on naapurimaassa tunnettu "kasvitietäjä", Tarton yliopiston professori-emerita sekä lääkäri ja kirjailija. Toivottavasti tulee lisää hänen teoksiaan suomennettuna.


Tuulamaria