Seikkailijan retkiopas Varsinais-Suomen luoliin

Tuomo Kesäläinen


Ottaen huomioon miten ohut ja nopealukuinen Tuomo Kesäläisen kirja on, se on saanut yllättävän paljon julkisuutta. Sitä on hehkuteltu lukuisten sanomalehtien kulttuuripalstoilla, ja onpa kirja voittanut taannoisen Hermeetikko-palkinnonkin. Olkoonkin että kirjassa ei tunnu olevan mitään erinomaisempaa, jota muissakin luontokirjoissa ei olisi. Ehkä täytyy vain todeta mystisesti, että tämä on niitä kirjoja joissa on taikaa? Niissä on sitä jotakin selittämätöntä joka nostaa ne päätään korkeammalle vertaisistaan. Tämä kirja lienee sellainen joka puhuttelee jollain alitajuisella tavalla, vaikka kukaan ei osaakaan kertoa miksi.


Ehkä se johtuu aiheesta, eli luolista. Varsinais-Suomen luolista. Itse asiassa luolia on tässä maassa paljon, monennäköistä ja –kokoista onkaloa johon voi kävellä tai ryömiä sisään.  Luolissa on paljon mystistä, puhuttelevaa ja arvoituksellista. Niihin sisältyy kaikenlaisia kansantarinoita noitineen, rosvoineen, aarteineen ja murhahommineen. Ne kutkuttavat. Toisaalta, tämä taitaa olla ensimmäinen teos joka on nimenomaisesti keskittynyt luoliin. Näin keskeinen, mutta toisaalta neitseellinen aihepiiri on varmastikin se, joka taian kirjan ympärille on luonut.


Toisaalta sille luo taikaa myös kirjan katu-uskottavuus. Tuomohan on mies, jonka suoranainen intohimo on näköjään pöyhiä luolia, ja hänellä on aiheesta runsaat kotisivutkin. Kirjaa varten hän on tehnyt lukuisia maastotutkimuksia, mutta toisaalta istunut myös sanomalehtiarkistossa tutkimassa kaiken myytillisen aineiston, joita näiden luolien ympärillä liikkuu. Näkee että kirjailija on tosissaan. Rakastaa aihepiiriään ja osaa suhtautua siihen paitsi intohimoisesti, myös riittävän perusteellisesti. Näin se kunnioitus syntyy paitsi kirjailijan omiin tekemisiin, myös itse kohteisiin eli luoliin. Luulen että varsin moni joka on kirjan hankkinut, on myös tehnyt oman tutkimusretkensä näihin kohteisiin tai ainakin tulee tekemään – vaikkakaan ei sitä lukuhetkellä vielä tiedä.


Itse kirjassa on loksahtanut kaikki kohdalleen. Sitä voi lukea myös taidekirjana, sen visuaalinen ilme on huikaiseva, ja tämän vuoksi kirjalle varmaan antaakin anteeksi sen ohuuden. Kuvia kun voi katsoa montakin kertaa, vaikka tekstin osaisikin jo ulkoa. Tästä pitäisi sanoa myös jotakin negatiivista, mutta en minä oikein keksi. Pikemmin siinä tuntuu olevan monenlaisia kerroksia, visuaalisen ilmeen lisäksi kansanperinteellinen taso, joka onkin tärkein. Sillä ilman tarinaa luola kuin luola on vain kolo kalliossa – ei sen enempää. Tarina luo sille tarvittavan salaperäisyyden, ja tekee luolasta jotakin merkityksellisempää kuin vain kivessä olevan aukon. Tuomo on yllättävän hyvä tarinankertoja. Hän ei dramatisoi liikaa, mutta toisaalta ei sitten tyydy pahimpiin latteuksiinkaan. Ennen kaikkea hän ei suhtaudu myytteihin nenänvarttaan pitkin kuin kommentoisi menneen ajan taikauskoisten ihmisten tietämättömyyttä.


Mielenkiintoinen kirja siis. Tämä kirja toimii parhaiten lahjaksi ostettuna, sillä en voi kuvitella sellaista vastaanottajaa, jolle tämä ei sopisi.


Jukkis