Pyhän vuoren vanhus Paisioksen opetuksia

Suom. ja toimittanut nunna Kristoduli


Ne jotka pelkäävät kuolemaa ja rakastavat tätä turhaa elämää,

pelkäävät mikrobejakin.

– Isä Paisios – 


Pukinkonttiin joutunut Pyhän vuoren vanhus Paisioksen opetuksia edustaa ortodoksista kirjallisuutta, joka viime vuosina on ollut kovassa nosteessa. Kirja käsittelee ortodoksisen ohjaajavanhuksen puheita, loppuunsa mietittyjä totuuksia maailmanmenosta ja ihmisestä itsestään. Väliin jopa yllättävän nerokkaitakin huomioita. Isä Paisios puhuu kirjan alussa `kalansilmäisistä ihmisistä´ tarkoittaen että masentuneen ja turhautuneen silmät ovat kuin kuolleella kalalla, kun taas elämäniloisen ihmisen silmät tuikkivat iloisesti. Enpä ollut tuotakaan koskaan ajatellut, vaikka tunnen itsekin tuikkivakatseisia ihmisiä, ja toisaalta taas ihmisiä, joiden silmät ovat lasimaiset kuin kuolleella kalalla.


Koska Isä Paisios on munkki, hänellä on tietenkin hyvin munkilliset elämänohjeet; yksinkertaistakaa elämänne. Mitä monimutkaisemmaksi elämänsä tekee, sen enemmän saa kärsiäkin. Tämän varmastikin allekirjoittavat ne kaikki loppuunpalaneet IT-ammattilaiset, jotka jättävät kaiken taakseen, hankkivat talon maalta ja kuluttavat aikansa yksinkertaisen ryytimaan pystyssä pitämiseen.

Laajennettuna opetuskirja tietenkin tähtää hengelliseen heräämiseen, kurinalaisuuden löytämiseen ja kilvoitteluun, jonka päässä luonnollisesti on armo ja viisaus – edellyttäen että toistuvasti harrastaa itsetutkiskelua.


Kirja käsittelee paljon myös luonteenpiirteitämme, jaloja ja vähemmän jaloja, ja tekstiä lukiessaan kiistatta muistaa paikkansa maailmankaikkeudessa. Ei tässä varmaan olisi meillä kellään varaa kukkoilla. Kirja tarjoaa kuitenkin oivia välineitä itsensä jalostamiseen. Tässä mielessä kirja on kuin stereotypia siitä mitä periaatteessa kaikki uskonnot opettavat; hyvyyttä. Tuota taitoa, joka on mitä vaikein hankkia, ja kilvoittelijoistakin vain murto-osa tulee saavuttamaan. ”Maailmassa” eli luostarin ulkopuolella taito on vieläkin vaikeampi hankittava, mutta Paisioksella on toki neuvonsa, edellyttäen että on valmis askel askeleelta kilvoittelemaan itsensä kanssa.


Kirja oli lukemisen arvoinen jo katu-uskottavuutensa takia. Ortodoksinen uskonto, joka on katolisuuden itäinen muoto, on luonteeltaan jämäkämpää kuin tuuliviirinä heiluva protestanttinen uskonto, joka tätä nykyä lienee enää sosiaalidemokratian hengellinen siipi. Kreikkalaiskatolinen uskonto vetää tähän verraten tiukkaa linjaa, eikä pahemmin harrasta kompromisseja. Paisios itsekin on suhteellisen armoton omatuntoa ravistellessaan ja puhuessaan että on aivan turha hakea synneilleen anteeksiantoa, jos heti seuraavana päivänä on valmis toistamaan samat himot. Toisaalta Isä Paisios näkee paljon hyvää siinä, että vaikka kuinka annettaisiin syntejä anteeksi, ei asianomaisen omatunnon paine siitä helppoudu, koska hän on saanut anteeksiantonsa perusteetta. Tämä on selvää ja jämäkkää puhetta.


Jonkin verran on ennenkin tullut luettua ortodoksista kirjallisuutta. Siinähän on ihan oma lajinsa vanhojen ja viisaiden opetuskirjat. Tämä oli kuitenkin parempikin, koska omalla tavallaan se liikkui myös tässä ajassa. Sitä ei sitten osaa sanoa, vanheneeko osa kirjan sisällöstä samassa suhteessa kuin aikakausikin. Toisaalta kirjassa on kuitenkin 80% ns. ajatonta viisautta, joten haaskuun se ei mene, vaikka aikakautemme järjettömyys jossain kohtaa ryhdistyisikin.


Jukkis