Omaa tietä etsimässä, Italiassa, Intiassa ja Indonesiassa

Elisabeth Gilbert



Ruokaa, meditaatiota ja rakkautta. Tuskalliset ongelmat ja moninaiset elämänsä taistelut oli alkusyy kirjan kirjoittamiseen, mutta se hahmottui vasta myöhemmin. Niistä muodostuikin Elisabethin matka -kirjaksi. Kirja on Elisabethin oma elämänkerta siitä, miten hänellä oli kaikkea mahdollista hyvää, mutta jonka hän menetti eroprosessissa miehestään.


Huikea matka! Keskellä pimeää marraskuuta Elisabeth löysi Jumalan kylpyhuoneen lattialla, jossa hän tuskissaan rukoili ensi kerran ja huomasi että epätoivo ja surkeus oli kuin poispyyhkäisty.  Sillä joku sanoi hänen korvaansa ”Mene takaisin sänkyyn, Liz...”

Siitä alkoi herätys ja halu alkaa seikkailla hengellisellä opintiellä. Pienin askelein.

Vakavan masennuksen aikana kamppailessa hän löytää uuden rakkauden, mutta sekin päättyy katastrofiin. Sattuman kautta Elisabeth haastattelee Indonesiassa työn takia ”balilaista poppamiestä” kun joku sitä ehdottaa. Se ei ollutkaan pelkkä haastattelu joka on yleensä yhdensuuntainen, vaan siitä tulikin dialogia, josta hänelle iskostui kolme I:tä. Intia, Indonesia ja Italia.


”Neljä jalkaa maassa, pää täynnä lehviä, katso maailma sydämeen” antoi poppamies matkaohjeena. (Oli nähnyt Lizin tulevaisuutta)

Niistä tuli unelmien päämäärä ja niissä kussakin hän päätti asua neljä kuukautta, joka oli

helpommin sanottu kuin toteutettu sillä hänellä ei ollut rahaa siihen. Elisabeth on toimittaja ja kirjailija ja hän päätti kirjoittaa matkastaan kirjan, josta kustantaja antoikin ennakkomaksun, joten hän pääsi tutkimusmatkalleen kolmeen I:n maahan.


Koska avioerosta muodostui tuskallinen hän päätti kerran matkatessaan kirjoittaa Jumalalle anomuksen. Ajomatkan aikana ystävänsä kanssa hän teki sen, jolloin ystävänsä sanoi että hän kyllä laittaisi nimensä tuohon. Lisää nimiä tuli kun he pohtivat kuka muu maailmassa allekirjoittaisi hänen anomuksensa. Eikä siitä mennyt pitkääkään aikaa kun asianajaja soitti ja kertoi että ex-mies oli vihdoin vuosien taistelun jälkeen allekirjoittanut

erosopimuksen.


Elisabeth koki, rakasti ja oppi kasvamaan neljän vuoden matkan aikana. Löytämään sen oman tiensä (itsensä) johon kuului nuo alussa mainitsemani; Ruokaa, Meditaatiota ja Rakkautta.

Ja josta kaikki alkoi, kun joku sanoi hänen korvaansa ”Mene takaisin sänkyyn, Liz...”


Aivan mahtava kirja!!!!! Upeasti kirjoitettu elämäntarina. Rohkea nainen joka uskalsi tehdä suuria muutoksia elämässään ja vaikka välillä lannistuikin niin avittajia löytyi joita jokaisen ihmisen elämässä on kun vain uskaltaa pyytää. Kirjaa lukiessa olin Elisabethin mukana tuskissa, ilossa ja yllätyksissä. Ihan kuin olisin seurannut ystävänä hänen elämäänsä.


Tuulamaria Kangaslampi


(Julkaistu Ultra-lehdessä)