Lumen syli

Satu Grönroos


Olipa koskettava tarina!


Tarinasta tuli hyvin mieleen omat muistoni 60-luvun vaihteesta

kun muutettiin Tampereellle, Tammelantorin laidalle puutaloon jossa oli ulkohuussi. Kuten kirjassakin Helmi-tytön elinympäristössä. Yleinen sauna jossa käytiin lauantaisin. Elämä oli sosiaalista hyvine ja huonoineenkin puolineen. Olin niin mukana Helmin tarinassa että oikein vatsaan sattui tytön menetykset ja hänen yrityksistä selvitä olemassaolostaan perheenjäsenten ongelmissa, jotka heijastui häneenkin. Helmi, kuten muutkin lapset kääntyvät mielikuvitus-maailmaan kun elintila ei tarjoa hyväksyntää, jossa kuitenkin seikkailevat tosielämän ongelmat; näyttäytyvät otuksena ja Mirjamina -Mirjami, joka jätti hänet kuollessaan, jonka Helmi sai henkiin yksinäisyydessään.


Hetkittäin helpotusta toivat uusi opettaja, Kaarina, jolla kuitenkin oli omia ongelmia ja Pena, äidin poika. Penan hakivat kuitenkin poliisit. Teki mieli ottaa syliin pieni tyttö, joka haki syliä muilta jolla saisi helpotuksen, turvallisuuden. Rakkautta on aina etsitty, silloin kuten nytkin. Luulisi että ajat ovat muuttuneet mutta nykyään on vielä enemmän yksinhuoltajia, kiireisiä vanhempia jotka jättävät lapsen yksin elämään (suorittamaan) ja ratkaisemaan ongelmiaan, etsimään sitä turvallista syliä ja rakkautta ettei tarvitsisi pelätä. Nyt suoritetaan ja viedään lapsia harrastuksiin eikä ole sellaista tukiverkostoa kuten ennen. Nykyään lapsilla ei ole pihaleikkejä yhdessä kuten ennen. Luin äskettäin urheilupsykologi Niilo Konttisen haastattelun aiheesta, että pihapelien katoamisesta kärsivät liikunnalliset lapset kun harrastaminen on liian ohjattua jolloin leikinomaisuus häviää. Helmin perheessä annettiin lapsille vapautta ja luotettiin siihen että selviävät. Silloin elettiin niin.


Hylkääminen lapselle on pahinta turvattomuutta jota voi tehdä myös henkisesti.

Helmin syntymäpäivään kaikki kulminoitui. Miten pieni tyttö selviää siitä, miksi edes lapsen pitää kokea aikuisten itsekkyyttä ja ahneutta?


Erittäin vaikuttava kirja. Hyvin kirjoitettu ajankuvaus, varsinkin kun on elänyt sen itse ja voi samaistua siihen. Kirjan muutamat henkilöt toivat muistiini todelliset ihmiset jotka nuoruudessani elivät ja olivat. Kuin aikakapseliin olisi mennyt. Liikutuin tarinasta todella.

Helmistä ja Kaarinasta, ja loppu olisi ollut muuten hämmentävä, mutta onneksi prologi pelasti!


Tuulamaria