Kangasalan kantatontun kertomuksia

Jussi Lehtonen


Lehtonen jos kuka täyttää pienkirjailijan laatuvaateet.

Hän tekee milloin pieniä ja milloin isompia kirjojaan, ja kaupittelee

niitä lähipiirilleen ja faneilleen. Näin hän saa joskus flooraakin leivän

päälle ja mikä ettei – tässähän kukin taaplaa tyylillään ja raapii elantonsa

sieltä täältä. Miksi ei sitten pienkirjailijana?

Toisaalta Lehtosen puolesta on sanottava, että hän on sitten hemmetin hyvä kirjoittaja, jolla olisi aineksia isommillekin estradeille. Hän osaa leikitellä sanoilla, kuljettaa tarinaa letkeästi ja luoda oikeaan kohtaan oikeanlaisia mielleyhtymiä. Niin tässäkin kirjassa Kangasalan kantatontun kertomuksia.


Luin kirjaa autossa odottaessani vaimoa töistä. Milloin ehti lukea muutaman rivin ja milloin sivukaupalla. Yhtenä päivänä se vain tuli luettua loppuun. Tietenkin se on ja ei ole lastenkirja, kuvitteelliset peikot puhumassa Kangasalan historiaa ja muita tapahtumia. Lehtonen onkin Kangasalan omia poikia, ja tuntee tanhuansa kuin omat taskunsa. Sepitteellinen kertomus ei sekään ole pohjimmiltaan paha idea. Tontut kun voivat keskenään heitellä dialogeissaan monenlaista kansanperinteellistä muistitietoa, yhdistellä eri asioita, päätellä tapahtumia ja nostaa mielleyhtymiä tavoilla, joita ei voisi painaa millään oikeisiin historiikkeihin lähdekriittisiin syihin perustuen. Tottakai seudulla on paljon värittynyttä kansantietoa vaikkapa Kaarina Maununtyttärestä, jota taas ei voisikaan kertoa eteenpäin kuin satukirjan varjolla.


Vaan ei tämä puhdas lastenkirjakaan ole, vaikka toki lapsille sovelias. Siinä on monenlaista tietoa mukana, ja toisaalta Lehtosen tyyli keventää tarinaa vitseillä, ei varmaankaan keskenkasvuisille avaudu samalla tavalla kuin aikuisille.

Lyhythän tämä on, kaikkiaan vain 44 sivua joten pituudella ei ole pilattu. Jos jotain kritiikkiä pitäisi antaa niin se ei tulekaan pakinamaisesta pituudesta, vaan jonkinlaisesta punaisen langan puuttumisesta. Olkoonkin että Lehtonen luottaa tyyliinsä hoitaa homma kotiin nasevilla tarinoilla, olisi tästä saanut paremman jonkin tapahtuman ympärille, tai syventämällä hahmoja vähintään parin sivun edestä. Tämä lienee syntynyt jonkinlaisen hengenpalon johdatuksena, mutta syventäviä teemoja olisi silti voinut miettiä pidempään ennen kuin heittää kirjan painoon.


Jos satutte piipahtamaan Kangasalla ja Lepokodille turistoimaan, niin suurella todennäköisyydellä törmäätte myös Lehtoseen, jolla näitä tarinoita siltä seudulta sitten piisaakin.


Jukkis