Hylkeen harmaa haukijahti

Matti Kouvo


Matti Kouvon kuutti-trilogian ensimmäinen osa on mitä mielikuvituksellisin tarina norppien,

kuuttien, lötkölamantiinin ja muitten eläinhahmojen seikkailuista tuiki ihmismäiseen tapaan.


Ilahduin suuresti alun kauniista luonnon, sekä hellyttävien kuuttien, jotka ruoputtelivat rakkoleviä Silakkaportaan rannoilla, kuvauksista ja odotin jatkossa perinteistä eläintarinaa kuuttien maailmasta, vaan kirja yllättikin. Tarina johdattaa meidät hulvattomalle mielikuvitus matkalle.

Kuuttipoikaset seikkailevat ”pienaluksella” joka muuttuu sukellusveneestä pintaliitäjäksi, ilmatyynyalukseksi, tai sillä jopa lenneltiin kanavia ylittäessä. Välillä harmaahauki pilppuaa pienaluksen, jota korjaillaan ja maalaillaan ja taas matka jatkuu.


Kuutit päättävät lähteä opiskelemaan kanteleen soittoa Kuutti instituutioon Helsinkiin, perustavat orkesterin ja järjestävät eläin ystäviensä kanssa Kotkan meripäiville ”Merilevähdyspäivät” ja sinne megakonsertin kaikkine vaikeuksineen ja kommelluksineen. Lopulta mennään vielä Helsingin Katajan nokalle asti silakkamarkkinoille, jossa tapahtuvat suurimmat rysäykset ja lopulta kellojen mielenosoitukset huipentavat tarinan.


Huh, huh! Vielä kun lisätään kuuttien keittokirja niin tällä mielikuvituksen tuotteella ja tapahtumien aineksista olisi saanut jo kaikki kolme kirjaa aikaiseksi. Tarinaan olisi sopinut useasti sivulauseeksi – eikä siinä vielä kaikki.


Kirjassa kuvataan eläimet toimimassa kuten ihmiset.

Karhun kanssa varastetaan mökkiläisten auto, ajellaan ylinopeuksia ja reissataan Lappeenrantaan torille Vetyä ja Atomia syömään ja sitten Vaalimaan kautta Haminaan ympyräkatuja ajelemaan.

Kettu ja jänis pistelevät yhdessä savulihaa, kuutit jäätelöä, hylje vanhemmat viettävät iltaa siemaillen Kiulukkaviiniä, pöllö polttelee sikaria ja konjakkia ja karhu ämpäritolkulla kahvia.

Norpat kylpevät saunassa, vilvoittelevat järvessä ja lämmittelevät sitten vielä saunassa, kuten ihmisetkin.


Aluksi oli vaikea saada selvyyttä mistä kirjassa oli kysymys?

Jouduin siis tavaamaan sen useaan kertaan, ennen kuin pääsin vähän jyvälle missä mennään, sillä kirjassa ei ollut prologista juonen kulkua, joka olisi koukuttanut ja saanut kiinnostumaan.

Mietin, oliko kysymys hauen jahtaamisesta, vai oliko kirja saanut nimensä hyljeperheen hulppean meri jahdin mukaan, joka oli nimetty Haukijahdiksi. Tarinasta puuttui siis punainen lanka, vain seikkailu seikkailun perään.


Kuuttien karjalan murre, vaikka onkin oma äidinkieleni, oli todella vaikea lukea ja katkaisi lukukokemuksen koko ajan, kun vielä murresanojakin oli väännelty nokkelin sanakääntein.


No, ehkä kirjan tarkoitus olikin vain kuvata huumorin kautta meidän ihmisten toimia.

Komiikkaa syntyy uskomattomista tapahtumien käänteistä ja tämän kirjan hervottomat ylilyönnit saivat kyllä hymyn huulille ja ajoittain jopa naurun hörähdyksiä ja se on jo arvokasta sinällään.


Matti Kouvo kiteyttää kirjansa esittelyssä: ”Yleisemmin kyse on sekä vertauskuvallisesti, että konkreettisesti aikojen lopusta ja uuden alusta: koska ihmiskunta on hukannut mahdollisuutensa ja pelimerkkinsä, eläinkunnan on aika jatkaa siitä mihin ihmisen kyvyt päättyivät.”


Jäämme odottamaan miten eläinkunta jatkaa ja parantaa ajan hengen?


Tuula Hyvättinen