Diabeteksen hoito ruokavaliolla

Antti Heikkilä


Heikkilän kirjoja on oikeastaan aikas vaikea arvioida, koska kansien välissä tapaa olla yleensä kaksikin kirjaa. Puolet täyttää ravintotieteellinen osuus, ja toisen puoliskon ruokareseptit. Pitäisikö näitä nyt arvioida kulinaristin keittokirjoina vai haastavina tietokirjoina, siinäpä kysymys. Varmaa on vain että lukijaa on tässä asiassa  hemmoteltu kahden aihepiirin osalta, mutta arvostelijan on valittava puoliskonsa. Ehkäpä vaaka sittenkin kääntyy tuonne ravinto-oppiin, sillä siitähän kirjailija kuuluisa on, ei niinkään kokkipuolelta.


Heikkilän kirjasta on turha puhua ilman kirjailijaa. Olkoonkin että karppaaminen on suosionsa huipulla, koska sen terveysvaikutukset ovat kiistattomat, eivät kaikki karpit kuitenkaan Heikkilää nostaisi jalustalle gurukseen, sillä aikas pitkälle karppaajat ovat yksilötaiteilijoita, jotka eivät auktoriteetteja noteeraa – pikemmin päinvastoin. Kukaan ei kuitenkaan voine kiistää, että kasvot hän on karppaamiselle antanut. Se tarkoittaa että kun alkaa pullikoimaan valtaapitäviä vastaan, voi varautua melkoiseen mustamaalauskampanjaan. Netissäkin tuntuu nykyisin suorastaan asustavan tyyppejä, joiden ainoa tehtävä on nimimerkkien takaa kaivella kaikenlaista ikävää miehestä asenteella ”ei se mikään oikea lääkäri ole” ja on tavallaan onnekas sattuma, että Heikkilä vastaa räväkästi, sillä herkästä miehestä ei tähän hommaan olisikaan.

Koko virallinenkin ravintotiede tuntuu sekin pelkäävän ja vihaavan Heikkilää. Eikä se ihme ole, siitä kielii leivän laskevat myyntikäyrät ja tyhjänä ammottavat voihyllyt. Häntä kuunnellaan ja on selvää, että ihmismassan keskuudessa hänellä on enemmän valtaa kuin uskoisikaan. Vaarallinen mies. Esitaistelija.


Diabeteksen hoito ruokavaliolla noudattaa sitä kaavaa, jolla hän on itsensä kirjailijana läpilyönyt. Hän puhuu diabeteksesta, ravinnosta ja sen vaikutuksista elimistöön, mutta osaa ilmaista sen niin yksinkertaisesti, että mökin mummokin tajuaa mistä on kysymys. Ei mitään jargonia vaan koko karppaamisen idea on puettu selkeisiin iskulauseisiin, jotka kuka tahansa voi omaksua nopeasti. Diabeteksen hoidossa on kirjassa ihan selkeä logiikka – diabetesta pitää hoitaa katsomalla mitä suuhunsa tunkee. Tämä on vissiin se ”hengenvaarallinen neuvo” josta diabetesyhdistys varoitteli. Viralllisten oppienhan mukaan voi syödä mitä tahansa pullaa ja ranskalaisia ja vetää insuliinia vastavuoroisesti – ja käydä pätkimässä aina välillä mätivät varpaansa lekurilla. On kai selvää, kumman neuvot tulevat pitkässä juoksussa voittamaan.  Jos taas tekee juuri kuten ravintotieteilijät varoittelevat, voi pitkässä juoksussa  hyvällä onnella luopua koko insuliinista kun verensokeri vakiintuu. Eipä tässä uutta auringon alla, näin sokeritautia on hoidettu jo muinaisista ajoista lähtien, vaikkakin se nykyään onkin kuulemma tappava neuvo. Kun vastakkainasettelu on näinkin jyrkkä, on selvää että Heikkilän kirjassa viralliset ravinto-opit saavat kylmää kyytiä.


Kirjana diabeteksen hoito ruokavaliolla on ennen kaikkea tietokirja. Sellainen tietokirja vieläpä, jota viralliset ravintotieteen kirjat eivät kerro edes leikillään. Kiellettyä tietoa. Tässä mielessä onkin pakko antaa myös negatiivista kritiikkiä kirjaa kohtaan. Kirjassa on paljon hyödyllistä mutta kirja on silti kirjoitettu ns. tajunnanvirtamenetelmällä. Kukaan ei kiistä metodin luettavuutta, sillä teksti suorastaan liukuu, mutta jonkun pienen detaljin etsiminen jälkikäteen voi olla toivotonta, ellei sitten harrasta alleviivauksia tai reunamerkintöjä.  Jonkinlainen väliotsikointi tai jäsentely saattaisi korjata puutteen. Jos taas tahtoo pitää tyylistään kiinni, ehkä kirjan loppuun voisi harkita hakemistoa?


Kun en osaa reseptipuolesta sanoa juuta tai jaata. Tein käytännön kokeen. Valmistin jauhelihapihvin kirjan neuvojen mukaan, kun se oli laiskalle niin helppotekoinen, eikä tiskiäkään pahemmin tullut. Ei se hullumpaa ollut.


Jukkis